Risti

Aloittaja Leena, 08.01.2023 09:18

« edellinen - seuraava »

Leena

Näin unen. Siinä oli vanhempi ja nuorempi mies. Vanhempi mies halusi antaa ristinsä nuoremmalle. Sanoin,että et voi antaa. Jokaisella täytyy olla oma risti. Kysyin nuoremmalta, onko hänellä oma risti. Hän sanoi,ettei hänellä ole.
Me emme voi pelastua toisten ihmisen uskolla. Meillä täytyy olla henkilökohtainen usko.

Risti on meidän kristittyjen tunnus.Se kertoo Jumalan ihmiseksi tulosta
tänne meidän maailmaamme,pelastamaan meidät.

Se on voiton merkki.
Synti, kuolema ja paha on voitettu Golgatan keskimmäisellä ristillä.

Omassa elämässäni olen kohdannut ristin yhä syvemmin eri vaiheissa.
Lapsuuten ja nuoruuteni kirkossa oli Jeesus ristillä alttaritalu.
Jeesus kärsimässä meidän puolestamme.
Alttarikaiteessa sanat latinaksi ave crux spes unica
ole tervehditty risti, ainoa toivo
Risti kuuluttaa toivoa meille,
mutta myös,että vain ristissä on toivomme.
Opiskellessani oli tehtävänä pitää extempore puhe leirin lipun nostossa.
Kurssikaverini vinkkasi virren sanat
Sun ristis Golgatalla, se voiton lippu on
vain siihen katsomalla mä kuljen voittohon.

Ristissä on voitto meille.Ristissä on toivo meille.

Työvuosinani kuorossa ollessani kuoron yksi keskeinen laulu oli:
ristin pyhä kansa valvo rukoile
saapuva Jeesus on.

Jeesuksen ristinkuolema tuo meille puhdistuksen synneistä, että olemme pyhää kansaa.

Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.

Hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin.
Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan.

Kun katson golgatalle pystytettyyn
ristiin,siellä näen naulojen lävistämän kirjoituksen; minun velkakirjanion tehty mitättömäksi!Velkani on maksettu!

Torstai-aamuna vielä vuoteessa ollessani
nousi laulu mieleeni,että sen laulan illassa.
Se on henkilökohtainen laulu.
Sanat ovat:
Maksettu on velkani mun.
Ylistys olkoon ristiinnaulitun!

Henkesi on voimani mun.
Ylistys olkoon ristiinnaulitun!

Luonasi on kotini mun.
Ylistys olkoon ristiinnaulitun!


Vaasan kirkossa 5.1.2023
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon,että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Joh. 3:16