Luominen, syntiinlankemus ja sovitus

[Matilda]

Luominen, syntiinlankeemus ja sovitus

Luopi Luoja luomasensa, tekevi tuon teelmäsensä,
astuu alas asunnostaan, taivaan talon tupasestaan.
Suuta suulle suikkaa, puhaltaapi puhtoisesti
hengestänsä heleästä heräämistä hellitylleen,
kutsumista kuvasekseen, katsotuksi kaltaisekseen.

Herää henki hellityssä, tolkku tomusyntyisessä.
Sieluttomalle sielu sikiää, syämettömälle syän syntyy
olemahan onnellisna, huolittuna hyväsenä
kasvamahan kasvotusten, käsin Kaikkivallan kanssa.

Jo sulin suin sovittelee, virkeätä viritystä
puhdas puhallus puheessansa, kaunis kaula kaarellansa.
Joiku jokena juoksee, veisuu vetenä vierähtelee.
Lietsoo leikiten lauleloa, säätelevä säveliä,
veistää veisuuta verevätä, vaistoillansa vaivatonta.
Synnyt syvät, luodut lujat
runot ruusuntuoksuisina, säkeet säihkysäteisinä.
Kiitosta kieleltänsä kierittelee, hunajata huuliltansa huokaelee.
Ylenmäärin ylistystä, kullankirkasta kunniata
Korkeimmalle kurkustansa kuuluttelee.

Vaan eipä kestä kelpoisena, hyrinä hyvä hylkäämättä.
Päästää pahan paikallensa, ottaa osan onnettoman.
Laannuttaa laulun, surmavi säkeet,
karkaa kauas Kaikkivaltaa, piiloon pillojaan pakenee.
Suu murtuu, pää vääntyy,
suusta sortaa sanojansa, kieleltä kiivaita kiroja
eikä virttä viihteellistä, ei kaikua kauneimpata.
Vaan kauheata kailotusta, leukaluiden levitystä.
Syöpi, syöksee syytöksiä, murhaa mieli muotoileepi,
runot rujoiksi runteleepi, säkeet säikyt särkyneiksi,
häijysti hän häliseepi veisuuta verellä velottavaa.

Syyllisyys on sysimusta, katalana kaikkialta
sielutonna sisimmältään, syämessään syvä synti.

Vaan luovu ei Luoja luomasestaan, tehdystä tuosta tekemästään.
Astuu alas asunnostaan, taivaan talon tupasestaan
katsomahan kavaluutta, kuulemahan kurjuhutta.
Itkee siellä iloton ilma, murehtii murtunut maa.
Tuolla tuhmasti turmeltuna, liattuna luotu liha,
kaikki veri viottuna, kaikki kaunis katkottuna
ja pahimpana päällisenä, kurjimpana kuultavana
Luojan kutsuttu kuvanen, katsottu kaunis kaltainen
on surkeasti saalistettu, paulaan pantuna, verkkoon veettynä
vallassa väärin vääntyneenä, louhikäärme louskukidan,
käärmeen kirotun kiemuraisen, kyyn kylmempikylkisen,
paljoksi pahaksi painuneen, pahemmaksikin palottuneen.

Kuka päästäisi pahasta, vapahtaisi vainoojalta?
Kuka turman tuntijaksi, kuka urhoksi uhrattavaksi?
Verivelan velottavaksi, kaiken kauhun kokijaksi?
Puolesta piinattavaksi, kostoa kokemahan?

Itse tuon jo tunnettuaan, itse Ikiluoja itkusilmin,
vakavalla valalla, sanoo, lupaa luodullensa:
itse käyn turman tuntijaksi, itse urhoksi uhrattavaksi,
itse suuta surmalleni suikkaan, itse kuljen kuolemaani.
Puhallan poisen puhtoiseni, henkeni heleän heittelen,
manan madoksi mataloidun, tuonen toukkana tuhoudun
lunastaen luotujani, verelläni velottavaa
vapauteen valittuni, pois pahan paulaimesta päästän.

[Leena]

Tästä runosta nousee minulle mieleen Kalevala ja meidän suomalaisten muinaisuskonto.

[Maire]

Itselleni ei tullut mieleen  Mahtava Jumala Luoja, vaan joku pienempi...eikä Jeesuskaan...en tuntenut siis Herrakseni

[Maire]

Tuollainen kirjoittaminen tosi haasteellista, minä en pystyisi siihen. Pitää tietää noita vanhoja sanoja ja vielä riimitellä ne oikein. Siinä sinä Matilda olet taitava.

[Matilda]

Kyllä siinä Raamatun Jumalaa ja Jeesusta tarkoitetaan, vaikkei nimeltä mainitakaan.
Oletin, että asiayhteydestä pitäisi ymmärtää, kenestä on kysymys vaikkei ratakiskosta väännetäkään. Yleensäkin minulla on kirjoituksissani (ja varsinkin runoissani) linjana mieluummin yliarvioida kuin aliarvioida lukijoiden älyä (yleisön kunnioitusta). Hyvässä lyriikassa pitää vastaanottajalle jättää tilaa tehdä itse oivalluksia niin ei vastaanottajalle tule tunnetta, että häntä pidettäisi tyhmänä.

Eri kysymys on sitten, onko alkusointuisuus, kahdeksantahtisuus, kaksinkertaisesti toistava ilmaisu (jota muuten käytetään myös Vanhan Testamentin aikaisessa hebrealaisessa runoudessa, kuten Psalmeissa näkyy) ja vanhojen sanojen käyttäminen itsessään jotain pakanuutta vaiko vain kulttuurihistoriaa. (Ja mihin raja vedetään, jos sille linjalle mennään?) Minä olen sitä mieltä, että sisältö ratkaisee, ei muoto.

Hyväksytäänhän nykykristillisyyteen jokatapauksessa sanoja, jotka ovat peräisin muinaisilta pakana-ajoilta ja pakanamenoista, esim. virsi, veisuu, rukous, uhri, palvonta ja jumala (joka muinaismerkityksessä ei muuten tarkoittanut korkeimman hengen yleismerkitystä, vaan oli bjarmien pakanallisen epäjumalan erisnimi niin kuin Zeus tai Odin, joka jotain kautta siirtyi suomenkieleen ja kristillisyyteen muuttaen merkitystään). Tai kuinka paljon kristillisiin juhliimme on ympätty mukaan pakanaperäisiä elementtejä, ilman että niistä häiriinnytään kun niihin on keretty saada tottumus.

Tällaisen runon julkistamisen suurin haasteellisuus onkin siinä, millaisia mielleyhtymiä se tuo ja miten lukija osaa mielleyhtymiään käsitellä.

Koska muoto ja ilmaus eivät ole 2000-luvun länsimaisen valtakristillisyyden taiteen mukaista (ja ihmisillä on tapana yhdistää mielessään tuttu = oikea ja vieras = väärä olettaen itsestäänselvyytenä, että juuri heidän tottumansa ja kulttuurimuotoisensa ilmaus on se ainoa, tai ainakin ylinnä oikea ottamatta huomioon sitä mahdollisuutta, että asia saattaisikin olla päinvastoin. Kyseessä on oikeastaan piilorasismi, jossa toisen kulttuurin ilmausta pidetään vähemmän arvokkaana tai jopa pahana) vieraus helposti synnyttää vastareaktion, jossa vieras elementti koetaan jotenkin vaarallisena, jopa pahana.

Maire: Mahtava Jumala Luoja on muuten ilmaus, jota monissa pakanauskonnnoissa käytetään ja saattaa nykyajan uuspakanoille tuoda mieleen kaikenlaista, mitä et varmasti tarkoittanut.

Leena: tietysti runosta nousee mieleen Kalevala, onhan se tunnetuin teos, jossa muinaissuomalaista runomuotoa käytetään. Eri asia sitten on, onko Kalevala paha kirja.
Minä olen sitä mieltä, että kansalliseeppoksellemme on joissakin hengellisissä piireissä (kirjaa edes lukematta) väännetty turhan paha maine. Kalevala ei ole noituus eikä pakanauskonnon opas, siinä toivossa sitä on turha käydä läpi kahlaamaan. Ennemminkin harmittomia kansansatuja, joiden maagiset elementit ovat samaa tasoa kuin muussakin satu- ja fantasiakirjallisuudessa. Koska kirja on koottu jo myöhään kristillisellä ajalla ja kristityn miehen toimesta, niin varsinainen pakanuus on siitä melko tarkkaan perattu pois. Paremmin varsinaisia noitaoppeja löytyy vaikkapa Samuli Paulaharjun kansanperinteen keräyksistä tai Varpunen jouluaamuna-laulusta, jossa vainajahenki ilmestyy linnun muodossa kummittelemaan.

Tulee tästä mieleen tapaus, joka sattui eräässä helluntaiseurakunnassa. Oli meneillään yhteiskristillinen viikko ja saarnavuorossa ortodoksipappi. Pappi resitoi puheensa kauniilla laulavalla nuotilla, niin kuin ortodoksiliturgiassa tapana on. Myöhemmin yksi pitkän linjan helluntailainen antoi palautetta: Saarnan sisällössä ei ollut mitään vikaa, kaikki oli sikäli oikeaoppiselle helluntailaiselle hyväksyttävää, mutta jotain väärää hän siinä (Pyhän Hengen antamalla tiedolla, niin hän kertoi) kuitenkin ihan varmasti koki. Ei tämmöinen saarnatapa voinut olla oikeata, sehän ihan kuin lausui runoa! Siitä hän ihan varmasti tiesi ettei tämä ortodoksipappi edes mikään uskovainen ollut.
Minä olin kyllä sitä mieltä, että eiköhän siinä käynyt niin, että tämä vakaumuksellinen hellari oli vain niin jumiutunut tutun helluntaisaarnanuotin kuulemiseen, että vieras ilmaisutapa sen takia tuntui "että siinä varmasti oli jotakin väärää henkeä."

[Maire]

  Ymmärsin toki, mitä tarkoitit, mutta en kokenut, että on Jumala, joka ilmoittaa nimekseen "Minä olen". Taiteessakin ihmiset ajattelevat, mitä haluavat teoksistani, eivät sillai, kuin minä olen ajatellut. Ihmiset tarkastelevat taidetta omaa elämäänsä vasten. Enkä sanoisi, että on väärää tapaa tulkita taidetta. Minulle jo värit merkitsevät paljon ja joillekin ihmisille voivat eri värit merkitä eri asioita. Koen Jumalan niin suurena, ettei käsitys Hänestä mahdu kuin rajallisesti minun päähäni ja ymmärrykseeni. Riippuu myös siitä, minkä puolen Hän haluaa itsestään ilmaista minulle.

[Leena]

Minua on pyydetty puhumaan ymmärrettävästi,sanottu,että puhu ihan yksinkertaisesti rautalangasta vääntämällä. Ja koen,että siinäpä haastetta.