Monet lapsuuden muistot nousevat mieleen aika ajoin.
Yksi tällainen asia ovat lapsuuden kesäajat. Pihapiirissä liikkuttaessa, heinäpelloilla ja marjastusretkillä aina piti pitää kumisaappaat jalassa.
Meidän kotimme ympärillä oli paljon käärmeitä.
Niitä ei erottanut heinikossa, ei aina heinäpellolla,kun tehtiin heinäkuormaa, jota piti polkea,että mahdollisimman paljon saatiin kerralla heiniä kuljetetuksi.
Tummat kyyt ei erottuneet pihapiirissäkään, vaikkei niin korkea heinikko ollut.
Ne saattoivat olla pienelle kerälle kiertyneinä.
Joskus käärmeitä tuli ihan ulko-ovelle asti.
Ja muistan,että kerran käärme oli heinäkuormassa, jota poljin.
Käärme tuottaa kuolettavaa myrkkyä.
Jos siihen ei saada vasta-ainetta,menehtyminen voi olla seurauksena.Erityisesti lapsille ja sairaille.
Paholaisen toimintavavat ovat ovelia, niitä on joskus vaikea huomata niin kuin käärmettä eri tilanteissa.
Paha tulee usein niin,ettemme huomaa sitä. Se tuo vääriä,valheellisia ajatuksia. Ja kun ryhdymme sellaisten ajatusten mukaan toimimaan,
seurauksena voi olla ongelmia omassa elämässämme, ihmissuhteissa.
Meidän puheemme on erityisesti altis pahalle.
Jaakob sanoo kirjeensä luvussa kolme kielestä.
Kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se
vääryyden maailma. Se saatuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta.
Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut,matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminenpysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä.
Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me
myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja.Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni.
Eikä myöskään siskot, voidaan sanoa.
Paholainen sanoi Jeesukselle: jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi.
Jos kerran olet Jumalan poika, niin heittäydy alas
Jos polvistut eteeni ja kumarrat minua, kaiken tämän annan sinulle
Kaikkiin Jeesus vastasi Jumalan sanalla.
Tuohon saatanan pyyntöön kumartamisesta Jeesus vastasi:
Mene pois, Saatana!
On kirjoitettu:Herraa, Jumalaasi, sinun tulee
kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.
Jeesus kesti pahan hyökkäykset.
Jeesus oli kuuliainen taivaallisen Isän tahdolle aina ristinkuolemaan asti.
Jeesus kuoli ristillä meidän puolestamme.
Jeesus voitti synnin, kuoleman ja saatanan.
Käärme on murskattu, käärmeellä ei ole mitään mahdollisuuksia meihin, kun turvaamme Jeesuksen täytettyyn työhön meidän puolestamme.
Kun olemme Jeesuksen puolella, olemme voittajan puolella.
Jeesukselta saamme voiman vastustaa pahaa.
Raamattu kehottaa meitä: vastustakaa perkelettä, niin se pakenee.
Paholainen on valehtelija, syyttäjä ja tuhooja.
Meidän on syytä varoa , ettemme mene pahan ansaan.
Ei meissä ole voimaa vastustaa, vaan Jeesus antaa voiman.
Omassa voimassamme me kärsimme tappion.
Taistelut voitamme Jeesuksen avulla.
Hyökkäykset voitamme Jeesuksen avulla.
Vaasan kirkko 20.2.2020