Tervetuloa kristilliselle keskustelufoorumille.

Kun katselee viihdetarjontaa, ihanteena aika usein ihminen, joka selviää kaikesta tuosta vaan. Käyttää valtaa voimakkaana, on supermies ja supernainen jopa maagisin kyvyin. Oletteko huomanneet? En pistä pahaksi jos välillä pakenee arjesta leffaan tai pelien maailmaan. Siitä ei kyse. Mutta totuus on se, että täällä myös myös kärsitään paljon. Arki puristaa hengityksen ahtaalle, on vuorenkorkuisia ongelmavyyhtejä. Joskus pienikin paha sana voi laukaista sitten padot auki. Itse masennukset läpikäyneenä, ja kuormitusherkkänä olen siksi niin kiintynyt Kristuksen armoon. Se syli aina auki 24/7, ja tuo uskollinen rakkaus puhdasta ja kestävää. En voi olla toivomatta ja rukoilematta, että elämänsä haaksirikkoiset löytäisivät turvan Jeesuksessa.Se mikä kuitenkin harmittaa, on että jotakin samaa voiman, vallan ja suuruuden tavoittelua on ei vain maailmassa, vaan myös seurakunnassa. Jos puhutaan ennen kaikkea siitä, kuinka paljon on taas jaksettu, uhrauduttu, menty ja saatu aikaan, ja se on yleisesti hyväksyttynä ilmapiirinä, jäävät heikot jalkoihin. Kuka kehtaa olla väsynyt tavis, joka kaatuu iltaisin vaan sänkyyn ja kaikki suoritukset jäävät tekemättä. Tai kuinka uskaltaa puhua ahdistuksistaan tai peloistaan, jos ihanteena on jatkuvasti ylistävä, aina iloinen uskova? Itkekää itkevien kanssa, iloitkaa iloitsevien kanssa on viisas neuvo.Herra armahda, että saisi uusia mahdollisuuksia.Olen itsekin langennut ties mihin, ja katunut jälkeen päin. Herra suokoon, että saisi armon olla oikealla asenteella kärsivän edessä. Joskus kädestä pitäminenkin riittää.Sanan mukaan saadaan olla aitoja Jumalan edessä, mikä tosi vapauttavaa.Minua siunaavat Jeesuksen sanat " Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen" Matt. 5:4. Siellä missä ylpeillään äänekkäästi näyistä, profetioista, ihmeellisistä kokemuksista ja tuntemuksista, Jeesus muistuttaa: " Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta." Matt. 5:3. Myös ne erikoiset elämykset voivat olla salakavalasti eksyttämässä pois uskon ytimestä. Siksi ei Paavalikaan niitä liikaa hehkuttanut, vaan keskittyi ristin suuruuteen. Onko meillä mitään suurempaa kuin Jeesus?

Erään puolesta, jolla oli itsemurhayritys vasta. Ja muutamien muiden  ystävieni, että avautuisivat uskolle. Kiitos teille

Totta, se tuo toivoa, ettei kaikki ole vain tässä . Jumala sanookin viimeisen sanan. Hän joka loi kaiken hyvän ihmisen nautittavaksi🍉🍎🍇🍍ei luonut saasteita ja pahuutta. Herra näkee ihmisten hädän ilmastomuutoksesta ym. ja tuntuu hyvältä että saadaan jakaa toivoa näin tämän foorumin kautta. Vaikka me eletään nyt monin tavoin ahdistetussa maailmassa, on jokaiselle tarjolla kuitenkin valtava, kestävä toivo.  Kirkas ja ihana tulevaisuus odottaa niitä, jotka kumartuvat ristiinnaulitun edessä, ja saavat syntinsä anteeksi. Uudistettuun maailmaan mennään uudistetulla sydämellä. Uudistettuun maailmaan ei voi mennä mitään epäpyhää, muuten se pilaantuisi uudelleen.Ne jotka pelkäävät kaiken tuhoutumista, kunpa heidän sydämet avautuisivat armolle. Sama Luoja joka kaiken kauniin loi, on voimallinen uudistamaan vielä kaiken. Mitä tuleekaan olemaan, kun tuska, pelko, sairaudet, väkivalta ym. on poissa. Kukaan ei tee enää toiselle pahaa, ja luomakunta kukoistaa puhtaana ja kaikessa hehkussaan, eläimetkin ovat sovussa keskenään.😊Ilmestyskirjassakin kuvauksia tulevasta todellisuudesta. Ilm.21, 22

Lainaus käyttäjältä: Maire - 09.08.2019 10:36
Joh. 16:33
Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman."
Missään raamatussa ei ole sanottu, että kun seuraatte Jeesusta, teillä on helppoa.

Tämä sama jae mullekin rakas. Totta, ei ole helppoa. Ahtaalla ollaan monella tapaa. Minun on myös tunnustettava, että tunteissani ei aina rauhaa ole. Mutta Jeesus sanookin että se on Hänessä. "Jotta teillä olisi minussa rauha." Ollaan armolapsia Jeesuksen ristin tähden ja meillä on rauha Jumalan kanssa.

Armosta Jumala on on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole teistä lähtöisin, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, ettei kukaan voisi ylpeillä.
Ef. 2:8-9

Jumala haluaa armahtaa ja pelastaa


Raamattua voi lukea valtavasti, mutta olen huomannut kuinka se avautuu pikkuhiljaa, kerros kerrokselta. Ja ollut  aikoja jolloin Sana ei samalla lailla elä. Ja sitten niitä hetkiä, jolloin pimeimpään suden hetkeen avautuva jae saa polvillaan kiittämään. On kuin synkän kauhun yön jälkeen säteilisi lämmin ja kirkas auringonnousu sydämeen. Joskus elin vuosia pitäen kyseistä Leenan jakamaa jaetta lähes itsestään selvyytenä. Olin ollut kiitollinen pelastuksesta kyllä. Mutta koin itseni aika hyväksi uskovaksi. Halusin näyttää Jumalalle antautumisellani kiitollisuuteni. Kun sitten tuli raskas jakso,  jolloin Jumalaa ei tuntunut olevan missään, ja elin monien kiusojen saartamana, sain vasta kokea mitä todella on Jeesuksen armo. Se avattiin niinä hetkinä, jolloin kaikki usko itseen ja omaan hyvyyteen oli mennyt, ja rähmällään kuralammikossa. Armo ei ollutkaan siis vain pelastuksen ensi ilona minua varten, vaan varattu koko matkalle loppuun saakka. Ja niin se on sinullekin ystävä. Myrskyjen ja epäonnistumisten saarrossa armosta tullut kallis. Halpaa armoa ei ole. Se on aina Jeesuksen veren hinta. Äärettömän kallis ja ihana. Joten minulle elää sama paikka Ef.2:8-9

Juuri luin rovasti Peltolan tekstiä Jumalan kirkkauden voitosta, ja tuli niin kiitos mieli. Tiedättekö kaikki ne Jesajan kirjan lupaukset, joissa kuvataan, kuinka menneet ikävät asiat eivät enää muistu mieleen koska Herra luo uutta...uuden maan ja taivaankin lopulta..ja on vain loputon ilo ja rauha Herran kanssa. Ja kaikkien rakkaiden kanssa jotka perillä. Sitä haluaa ajatella nyt, tämän  lopun ajan raskauden keskellä: "nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."

Kiitän siitä, että joka päivä Herra ottaa vastaan epäonnistuneen lapsensa, pyyhkii synnit pois ja näin armahtaa. Ja jos sanoo, taas minä tulin saman synnin kanssa, Hän kysyy miten niin taas. Koska Hän anteeksi antaessaan myös unohtaa. Tämä rakkaus ei muistelee kärsimäänsä pahaa. Ja kun katsoo taakse päin elämänsä tietä, voi nähdä vain puhtaan valkeaa, kirkasta kauneutta. Minunko ansiostani?Ei, vaan kaikki on peitetty Jeesuksen vanhurskauteen. Kun tänään, helteisenä päivänä katsoin taivaan pilvetöntä sineä, huikaisevan kirkasta järven pintaa, valkoisten lokkien vapaata liitoa, kuinka paljon suurempi kirkkaus säteilee Kristuksesta. Ja siitä pelastuksesta, joka lahjana annetaan ristin luona puhdistusta kaipaaville.  Veren voimassa.

Minne saavutkin Herra
tuot lämmön tullessasi

Seisot rannalla
odottaen
kun tyhjien käsien kanssa
saavumme retkiltämme

kuten valmistit rantakalaa
nälkäisille lapsillesi
niin ruokit meitäkin Jeesus

Joh.21:3-14

Jeesus
Sinun hedelmäsi
makea ja runsas
ansiottomille

Pikku lisäys. Kun ajattelee jotakin rakastamaansa ihmistä voi nähdä hyviä ominaisuuksia, joita arvostaa. Äidilläni oli niitä paljon. Mutta juuri siksi uskon Herran muistuttaneen minua siitä, että Jlan edessä on toisin. Mikään inhimillinen hyvyys ei riitä. Ei myöskään se mitä uskovana on saanut aikaan. Pelastus on yksin armosta, ei teoista, ettei kukaan kerskaisi. Hyväntekijän maine, lempeä olemus, kaunis käytös, tai ns. siivosyntisyys ei riitä. On tunnustettava se, kuinka jokainen ihminen on Kristuksen puhtautta vaille. Jumalattoman hyväksi luettava vanhurskaus Jeesuksessa kantaa Taivaan kotiin. Paavalin opetusta!

Todella, jos vielä tarvitsee rukousta. Herra voi kohdata häntä siellä missä on, koska Hänelle ei ole lukittuja ovia. Jeesus ympäröiköön turvallisella rakkaudella ja muistuttakoon ristin työstä, jonka kautta Jlan syli avoin. Olen kuullut että vaikka ihminen menettäisi  muistiansa ja minuuskin olisi hajanaista, voi juuri se riisuminen kirkastaa silti uskon todellisuuden. Ja joillakin säilyy yhä kirkkaanpina hengelliset laulut ja raamatunjakeet elämässä mukana. Herra lämpimästi häntä siunatkoon, ja kaikkia hänen kaltaisiaan❤

Kiitos Mama kommenteista. "Usein stressi liittyy läheisiin ihmissuhteisiin miten osaa olla viisaasti", kirjoitit. Älä muuta sano.  Ja mäkin kamppailen sen kanssa, että en stressaisi kuitenkaan  turhia, kun Herra kumminkin on mukana. Puhun Hänelle naurettavan pitkiä selostuksia välillä, ja puran elämääni...sitten pyydän anteeksi ja kiittelen...Ei sitä osaa mennä välillä mitenkään päin. Mutta toisaalta eikös meidät ole kutsuttu tarvitsemaankin Jeesusta? Omavoimaisuus pahasta. Juu, ja kunnon rehkiminen nollaa pään oli sitten liikunta suoritus tai muuta reipasta työntekoa. Siivoaminenkin sopii tähän osastoon. Kyllä mäkin rehkimis sanan ymmärrän. 😉Mutta sitten kun muistaa sen, että levätäkin saa, ja armosta käsin elää. Ennenkaikkea se.  😍

Totta😃ihanaa Maire, että sunkin äiti perillä rakkauden valtakunnassa. Usein  kun kävelee luonnossa, kun  taivaan kirkkaus koskettaa veden pintaa, kun se kimaltaa kutsuvana, kun purje lipuu pitkin  vettä, ajattelen häntä. Että Jeesus otti vastaan, ja hänellä kaikki hyvin. Samoin äidilläsi.

Liikkuminen tuo hyvää mieltä, jos se ylipäänsä mahdollista. Kaikille ei ole. On terveydellisiä syitä, esim. sydän niin heikko, tai kipuja esteenä. On vaikeaa aloittaa, jos se ainakin alkuun tuntuu tuovan enemmän kipua ja ahdistusta kuin iloa. Olen ollut joskus avustajana eri tavoin vammautuneille . Tässä kuntoilubuumin keskellä tuotu usein mieleen, että moni meistä ei kykene liikkumaan, vaikka valtavasti haluaisi.On tärkeää että silloin löytäisi omanlaisiaan ilon aiheita elämäänsä. Että voisi kokea olevansa elämässä kiinni. Kun jokin alue on heikentynyt, toinen alue voi vahvistua. Eihän liikunta ainoa onni ole.

Minä löysin kuntoilun uudelleen uupumuksen kautta. Se oli tarpeen. Ja mikä parasta siihen tottuu. Sen tuoma mielihyvä koukuttaa. Saa ryhtiä elämäänsä.

Mua pelottaa kyllä se, että äärimmäisyyksiin vietynä siitä voi tulla orjuutta. Olen tavannut ihmisiä, joiden ainoa sisältö on treeni ja siihen liittyvä ruoka ja samanmielisten seura. Yhtäkkiä ihmisyys kaventuu ulkoiseksi suoritukseksi,  jossa rasvaprosentti, hyvinvointi tuotteet, ja ulkoinen olemus täyttää koko tilan. Se on houkuttava illuusio nuoruuden vaalimisesta ja voimasta, johon ei kuulu sairaus, ei heikkous eikä kuolema. Toki jokaisella oikeus iloita elämästään ja pitää huolta itsestään😃. Minäkin haluan hoitaa itseäni ja iloita elämästäni.  Mutta joskus pohtii,  kasvattaako voiman tunne ja itsensä hallinta kovuutta heikompia kohtaan? Toivon mukaan ei. On varmaan ollut merkityksensä silläkin, että on joutunut kokemaan elämässään masennusta, heikkoutta, syrjässä oloa, osattomuutta. Kunpa kukaan ei luovuttaisi elämän kipujensa keskellä. Että jaksaisi luottaa siihen, että on Luoja joka etsii ihmistä ja ymmärtää heikkojen ja avuttomien osan. Todellisuudessa me  ollaan kaikki niitä.

En ajatellut tähän palata, mutta tänä aamuna se tuli ajatuksiin. Kun äitini kuoli,  sain kuulla että saisin valita arkkuvaatteet hänelle. Tilanne oli shokeeraava, ja vain Jumalan voimin selvisin kaikesta. Sydän särkyneenä juoksin pitkin kaupunkia, mistä löytyisi se puku, mihin hänet laitetaan. Ikävä ja rakkaus pakahduttivat, ja olin jossakin äärirajoilla tilanteen keskellä. Kaikki asut tuntuivat halvoilta, oudoilta. Tuntien päästä koin, kuinka mieleeni tuotiin Raamatun jae Jumalan vanhurskauden vaatteesta, johon pukeutumalla ei jää alastomaksi. Tuo vanhurskaus on Kristus itse. Täydellisen puhdas, synnitön, pyhä Jumalan Poika. Hänen elämänsä oli se suloinen tuoksu joka miellytti Isää. Hänen persoonansa on pyyteetön agapeerakkaus. Hänet kuitenkin tehtiin synniksi meidän sijastamme. Jeesus  Kristus sovitti omassa ruumiissaan ristillä meidän saastaiset elämämme. Mieleeni tuotiin hyvin suloisesti ajatukset "Katso lapsi. Tästä maailmasta ei löydy niin ihanaa pukua, joka äidillesi riittäisi. Hänellä oli jo se tärkein puku, Kristuksen vanhurskaus peitteenään. Siihen ei voi lisätä mitään omaa. "

Äitini toisti ennen lähtöään usein näitä jakeita: " Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: " Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet? "...Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat , ja he ovat pesseet vaatteensa, ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Joh.ilm. 7: 13, 14