Itsensä tutkiminen

Aloittaja Leena, 04.09.2022 12:01

« edellinen - seuraava »

Leena

Sanotaan joskus,että meillä on pisin matka omaan sisimpään
Tämä varmaan tarkoittaa montakin asiaa

esimerkiksi sitä,että oman sisimmän tunteminen on vaikeaa

Ja sisimmässä on asioita, joita emme haluaisi tiedostaa

näkemys itsestämme ei ole meille totuuskuvan mukainen

Kuningas Daavidilla on monia psalmeja, joissa
hän tutkii tekojaan ja tunnustaa syntinsä
Ps 51
on Daavidin synnintunnustus, kun kun profeetta Naatan oli käynyt hänen luonaan sen vuoksi,että hän oli koskenut Batsebaan

Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi,
pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden.
Pese minut puhtaaksi rikoksestani,
ja anna lankeemukseni anteeksi.
Minä tiedän pahat tekoni,
minun syntini on aina minun edessäni.
Sinä tahdot sisimpääni totuuden-
ilmoita siis minulle viisautesi.

Kuningas Daavid rukoili
Ps. 139

Herra, sinä olet minut tutkinut,
sinä tunnet minut.
Missä olenkin, minne menenkin,
sen sinä tiedät,
jo kaukaa sinä näet aikeeni

Tutki minut Jumala,
katso sydämeeni.
Koettele minua,
katso ajatuksiini.
Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä,
ja ohjaa minut ikiaikojen tielle.


utamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: "Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani.
Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.'
Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!'
"Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan." (Luuk. 18:10–14.)





Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon,että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Joh. 3:16