Etsi niin kuin aarretta

Aloittaja Leena, 17.03.2022 07:37

« edellinen - seuraava »

Leena


Me kaikki olemme etsineet, kuka mitäkin.
Mitä sinä olet etsinyt+
Olen viime aikoinakin etsinyt esimerkiksi tavaroita kodissa.
Minulle nousi mieleen lapsuudestani marjareissulta tilanne, kun veljeni kanssa nousimme korkealle kivelle.Etsimme pihakoivujamme. Ne olivat niin korkeat, että niiden avulla tiesimme, miten lähteä kotiin päin.

Äsken laulamamme viimeisin  laulu pohjautuu Sananlaskujen toiseen lukuun.
Alkujakeet ovat:
Ota varteen, poikani, mitä sinulle sanon,
pidän mielessäsi minun neuvoni.
Etsi viisautta kuin hopeaa
tavoittele ymmärrystä kuin kätkettyä aarretta
Silloin tajuat, mitä on Herran pelko
opit, mitä on Jumalan tunteminen
sillä viisaus tulee Herralta.

Matt. 6:33 Jeesus neuvoo
Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan,niin teille annetaan kaikki tämäkin.
Tässä Jeesus opettaa meille, mikä on on oltava ensimmäisellä sijalla elämässämme.
Jeesus puhuu jokapäiväisestä toimeentulosta.
Hän kieltää murehtimasta huomisesta. Se pitää huolen itsestään.
Me muistamme Sakkeuksen. Hän kiipesi metsäviikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen
Kun Jeesus tuli Sakkeuksen kohdalle,Jeesus katsoi ylös ja aanoi:
Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi.
Sakkeus otti Jeesuksen iloiten vieraakseen.
Sakkeus sanoi Jeesukselle kaikkien kuullen:
Herra,näin minä teen, puolet omaisuudestani minä annan köyhille.Ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin.
Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitatetn: Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.
Jeesus kehoittaa meitä etsimään Jumalan valtakuntaa.
Jeesus etsii meitä ja haluaa pelastaa meidät.
Raamattu kehottaa:
anokaa niin teille annetaan
etsikää niin te löydätte
kolkuttakaa niin teille avataan.
Paavali sanoi, että hän jätti kaiken pois roskana saadakseen Jeesuksen omakseen.
Tämä olkoon meidänkin näkökulma.
Jeesuksessa meillä on pelastus
vain Jeesuksessa pääsemme Jumalan valtakuntaan
Hepr. 12:28
Me saamme valtakunnan, joka ei järky. Olkaamme sen vuoksi kiitollisia, kiittäkäämme Jumalaa ja palvelkaamme häntä hänen tahtonsa mukaisesti kunnioituksen ja pyhän pelon tuntein.

Jäähyväisrukouksessa Jeesus rukoili:
Joh. 17:25-26
Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet osoittanut minulle, ja jotta minä näin pysyisin heissä.
Meidän on pysyttävä Jeesuksen yhteydessä, että me olemme kiinni iankaikkisessa elämässä. Jeesus on tie, totuus ja elämä.

Silloin kun meillä on vaikeaa, me turvaudumme Herran apuun.

Vaasan kirkossa 10.3.2022
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon,että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Joh. 3:16