Uni ja sen antamat näkökulmat

Aloittaja Leena, 08.04.2022 09:47

« edellinen - seuraava »

Leena

Kerron vähän näkemästäni unesta.
Näin unessa , miten Kaikkiavaltias Jumala on luonut koko tämän maailman, luonnon, ihmiset, aivan kaiken.
Sanottiin, että kaikkivaltias Jumala.
Unessa näytettiin maapalloamme ja avaruutta silminkantamattomiin.
Siinä oli valtavan iso näkymä.
Vuoria, rinteitä, hedelmällinen laakso.
Hyvin vaihteleva maasto.
Mietin unessakin,että
meidän on vaikea ymmärtää hänen suuruuttaan, hänen voimaansa, hänen kaikkivaltiuttaan.

Tuota unen kuvaa miettiessäni nousee psalmin kirjoittajan kysymys ja vastaus mieleen:
Hän kysyy:

Minä kohotan katseeni vuoria kohti, mistä saisin avun
ja vastaa
Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on tehnyt taivaan ja maan .

Maailma on hyvin avara, kaiken Jumala on suunnitellut ja tehnyt.
Sen jälkeen kun olin nähnyt tuon kuvan maapallostamme,
olin alttarin äärellä rukouksessa polvillani siinä unessa. Pieni lapsi oli siinä vieressä.
Ja henkilöitä oli siinä lähellä rukoilemassa.
Yritin löytää Raamatusta puheen joulusta, mutta en löytänyt.
Niin suljin Raamatun.

Minä tulkitsen tuon kohdan unesta,ettei nyt ole aika puhua Jeesuksen syntymästä, vaan siitä, mitä sen jälkeen on tapahtunut.
Siinä sanottiin asioita, mutta en muista tarkalleen.
Oli kuitenkin kyse siitä,Mitä Jumala on tehnyt meidän puolestamme mitä Jumala teki meidän hyväksemme
Kol. 2:14-15
Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, 14
hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. 15
Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan.
Velkakirja kumottiin ristillä.
Elämmekö me todeksi,että velka on maksettu
Me lauloimme äsken:
Maksettu on velkani mun,ylistys olkoon ristiinnaulitun.
Ja läpi lukkojenkin Herra Jeesus tulla voi,kuolleista hän noussut on.
Me olemme lähestymässä pitkäperjantaita ja pääsiäistä.
Suuria juhlia koko kristikansan keskellä.
Mihin sinä ja minä olemme nyt luomassa katseemme?
Sanan pääsiäinen pohjasana on päästä, päästää.
Me pääsemme synneistämme
Me pääsemme kuormistamme

Vaasan kirkossa 7.4.2022
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon,että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Joh. 3:16