Yhtä

Aloittaja Leena, 02.06.2023 07:35

« edellinen - seuraava »

Leena

Lauloimme juuri
valo on yksi.
Hän on Jeesus Kristus.
Hän yhdistää meidät.

Kun Jeesus otettiin taivaaseen,
opetuslapset palasivat siihen taloon,josta oli tullut heidän kokoontumispaikkansa.
He pitivät kaikki yhtä ja rukoilivat lakkaamatta yhdessä joukkoonsa kuuluvien naisten sekä Jeesuksen äidin ja Jeesuksen veljien kanssa.
Ja kun helluntAIPÄIVÄ TULI, HE OLIVAT Kaikki yhdessä koolla.
Heidän yhdessä ollessaan he saivat Pyhän Hengen.
He alkoivat puhua eri kielillä.Eri maista tulleet kuulivat heidän puhuvan omalla kielellään ja julistavan Jumalan suuria tekoja.

Pietari alkoi puhua,Raamattu sanoo: Silloin Pietari astui esiin, ja muut yksitoista hänen kanssaan.
Pietari jatkoi puhettaan ja kehotti:Antakaa pelastaa itsenne,ettette hukkuisi tämän kieroutuneen sukupolven keskellä.
Sitten kerrotaan seurakunnan elämästä.Seurakunta kuunteli apostolien opetusta ja noudatti sitä uskollisesti.
Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat leipää yhdessä ja rukoilivat.
He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa.

Kun Jeesus piti jäähyväispuheen,hän rukoili:
Minä rukoilen,että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä,Isä,olet minussa ja minä sinussa.

Ef.4:2-
Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne.
Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma yhteys.
On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös toivo,johon teidät on kutsuttu,on yksi.

Vaasan kirkossa 1.6.2023
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon,että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Joh. 3:16